Suomen talouden ja hyvinvoinnin perusta on kannattava ja koko Suomen kattava yritystoiminta. Taloudellista hyvinvointia ei voi tulla, ellei ole veroeuroja. Veroeurot tuottaa yritystoiminta ja työn tekeminen. Yksinkertainen yhtälö.
Siksi niin yrittäjistä, maanviljelijöistä ja työntekijöistä on pidettävä huolta – tämä siksi, että on mistä jakaa verotuloja eteenpäin kansalaisten hyväksi.
Suurin osa suomalaisista yrittäjistä on mikro- ja yksinyrittäjiä. Perheyrittäjiä on paljon. Heistä pitää huolehtia – motivoida ja kannustaa jaksamaan luomaan työpaikkoja ja kartuttamaan kansallista varallisuutta.
Suomessa on noin 50.000 yritystä, jotka eivät ole järjestäytyneet. Nämä pienet ja keskisuuret yritykset ovat juuri niitä, joissa uutta kasvua ja työpaikkoja syntyy. Palkoista on edelleenkin sovittava keskitetysti, mutta muuten työpaikoilla yleensä tiedetään parhaiten, miten on parasta toimia. Yrittäjät kantavat aina taloudellisen riskin, riskin otto ei saa olla liian suuri.
Rahoituksen saatavuus ja investointien tukeminen mm. vihreän siirtymän edistämiseksi tulee olla kannustavaa ja riittävää. Mikäli yritysten tuloverotuksen osalta mahdollistaisimme sen, että investoinnit voitaisiin hankkia verottamattomalla voitolla, kansallinen yritysvarallisuus kasvaisi nopeasti, aivan kuten Virossa on tapahtunut. On paljon asioita mitä nyt pitäisi ja mitä voimme tehdä, että Suomi nousisi jaloilleen.
YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA!
Vastaa