Asenne ratkaisee

ME ITSE MÄÄRITTELEMME NURMEKSEN PAIKAN MAAILMASSA

Asenne ratkaisee- aina

Jos mielimme saada aikaan jotain parempaa, meidän tulee tehdä jotain. Asenteemme voi kuitenkin jarruttaa, jopa estää, tavoittelemamme lopputuloksen. Asenne paljastaa meidät, sillä sitä ei voi peittää vaikka parhaansa yrittäisi. Asenne näkyy silmistä, todentuu teoista, paljastuu sydämen ja mielen levollisuudesta.

Vain onnistujan asenteella tulemme onnistujiksi ja olemme onnistujia!


Nurmeksen kristillisdemokraatit järjestivät traktoriajelun perjantaina 28.3. Kuvassa ehdokkaista Arto, Ella, Eine, Maritta ja Merja.

Ella Kärki Vaalit 2025

Olen Ella Kärki, Kärki Konsultit Ky:n yrittäjä, Hallintotieteiden maisteri, HHJ, hallitusammattilainen, Metsätalousinsinööri (amk). Nurmeksen ev.lut. kirkkovaltuutettu, Nurmeksen ja Valtimon Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen, KD:n Maa- ja metsätalospolitiikka- ryhmän sihteeri. Olen naimisissa, kolmen pojan äiti ja metsää omistava valkosipulien kasvattaja. Pohjois-Karjalan maaseutu on asuin- ja synnyinpaikkani, sielunmaisemani. Sieltä olen saanut vahvan maauskon ja maaseudun arvostamisen. Olen asunut useissa Suomen maakunnissa, kylissä ja kaupungeissa. Hengitämme kaikkialla samaa ilmaa. Maaseutu ja kaupungit- erilaiset elinympäristöt ja haasteet, mutta ne ovat kuitenkin saman kolikon kaksi puolta Suomen hyvän elämän takeena. Yrittäjien kouluttajana edistän osaamisen lisäämistä, osaamista ja rohkeaa pärjäämistä. Osaavat yrittäjät menestyvät. Yrittäjyys kantaa Suomea! Ajatuksiani: 1. Arvosta sitä mitä sinulla on. 2. Auta lähimmäistä, se on ihmisen teko. 3. Tee aina parhaasi. Se ei aina ole täydellistä, mutta riittää. 4. Uskalla uskoa ja yrittää, uskalla muuttaa maailmaa, vaihtaa maisemaa, aloittaa alusta ja tavoitella parempaa. 5. Älä luovuta. Älä luovuta! 6. Koti, uskonto ja isänmaa – mikä voisi olla parempaa!

Vastaa