Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Sitä olen tehnyt 15- vuotiaasta lähtien toimimalla Joensuun ammattikoulussa opiskellessani opiskelijayhdistyksessä. Järjestimme konvia = tanssitilaisuuksia ja hankimme lipputuloilla ja karkkien ja limonadin myynnillä opiskelijayhdistyksellemme tuloja. Teimme myös keikkaa mm. narikanvalvojina. Yhdistyksemme järjesti saamillaan tuloilla erilaista toimintaa opiskelijoille. Samassa tehtävässä olin myös sitä seuraavassa opinahjossa Savonia- hotelli- ja ravintolakoulussa opiskellessani, ja edelleen Tampereen yliopistossa opiskellessani, Vero-Oikeuden Opiskelijat ry:n (VOO) puheenjohtajana.
Politiikan eli yhteisten asioiden edistäminen jatkui Vaara-Karjalan Leader ry:n alueen kokoon juoksijana (silloin kuusi kuntaa) ja hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana, sen jälkeen Pohjois-Karjalan Kylät ry:n kokoon juoksijana ja ensimmäisenä hallituksen puheenjohtajana.
Maaseuturahastoalueen 1b- edustajana toimin Leader- toimintaryhmässä (ministeriöiden ja etujärjestöjen yhteinen elin joka kokoontui Helsingissä) ja Suomen Kylät ry:n hallituksen jäsenenä, molemmissa sain toimia suomalaisten edustajana valtakunnan tasolla.
Yrittjäjärjestössä olen toiminut yli 10 vuotta eri tasoilla; Nurmeksen Yrittäjät ry:n sihteerinä noin 5 vuotta, Nurmeksen ja Valtimon Yrittäjät ry:n puheenjohtajana vuodesta 2012, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n hallituksen jäsenenä kaksi hallituskautta (+ varajäsenenä sitä ennen), ja Suomen Yrittäjät ry:n valtuuston varajäsenenä. Suomen Yrittäjät ry:n edustajana toimin Opetushallituksen (OPH) Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnan puheenjohtajana neljä vuotta.
Seurakuntatehtävissä (Nurmeksen evankelisluterilainen srk) olen toiminut kirkkovaltuutettuna kaksi kautta, kolmas kausi on alkamassa. Kirkkoneuvostossa ja eri johtokunnissa olen myös ollut jäsenenä (nyt Palvelun johtokunnan jäsen).
Erään tiekunnan puheenjohtajana toimin 4 vuotta, varapuheenjohtajana 2023-.
””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””’
Puoluepolitiikassa toimimiseni lista on paljon lyhyempi:
Puoluepolitiikka on arvojen mukaista politiikan tekemistä.
Olen aikuisiällä ensimmäistä kertaa minkään puolueen jäsen ja puolue on Suomen Kristillisdemokraatit r.p.
Siltä osin olen politiikassa turmeltumaton ja myös untuvikko:)
Silloin 15- vuotiaana amiksessa olin varmaan Keskustapuolueen jäsen jonkin aikaa, koska kiersin luokissa ja työsaleissa valtakirjaan ääniä tulevaa nuorten keskustalaisten puoluekokousta varten joka pidettiin Kalajoella.
Porukoissa siellä pyöri myös Esko Aho. Poliittiset tiemme erosivat ja loppu on historiaa kummankin kohdalla:).
Kiitos kysymyksestä – joutui itsekin miettimään missä on ollut mukana!