Suomessa perustoimeentulotukea tulottomien osuus kasvaa ollen noin 35.800 kotitaloutta. Tulottomuus tarkoittaa, että on vailla ensisijaisia etuuksia (työttömyyskorvaus, eläke, opinotuki, sairauspv-raha, lasten kotihoidon tuki) tai ansiotuloja. Samoin syrjäytymis- tai köyhyysriski kasvaa ollen noin 700.000 pienituloista henkilöä (n. 13 % kotitalousväestöstyä). Luku on 117 000 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten!
Suomi elää verotuloista (toivottavasti ei lisävelan ottamisesta!). Siksi yritystoiminnan tulee olla eduskunnan tärkeimpien asioiden listalla. Yritystoiminnan kautta syntyy työpaikkoja ja verotuloja, mutta se toteutuu vain, että se on kannattavaa ja yrityksiä on oltava runsaasti! Näin voimme tukea kaikkia suomalaisia. Yrittäjyys kantaa Suomea!
Numeroiden lähteet: Karjalainen 8.3. ja 25.3., viittaukset Tilastokeskuksen elinolotilasto.
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvä eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportti.
Syrjäytymisen ehkäisyn toimenpidesuunnitelma vuoteen 2030. STM.
Vastaa