Maaseudun ja sen immeisten lisäarvo

Asummepa missä tahansa Suomessa, olemme tilastollisesti useimmiten maaseudun asukkaita.
Termillä maaseutu voidaan viitata tilastollisesti ja sisällöllisesti hyvin erilaisiin alueisiin. Maaseutupolitiikassa käytetty avara maaseudun määrittely käsittää kaikki alle 30 000 asukkaan kunnat ja kaupungit. Leader- rahoituksessa maaseudun käsite laajenee – vain kaupunkien ydinalueet on rajattu pois maaseutualueista.

Tilastot kuvaavat eri kriteereillä jaoteltavaa maaseutua, mutta subjektiiviset kokemukset kertovat
jokaisen omaa maaseututarinaa. Jotkut kokevat itsensä ydinmaalaiseksi, jotkut kaupungin
ulkokehällä asuviksi urbaaneiksi pendelöijiksi. Jotkut lomailevat, metsästysreissaavat ja sukuloivat
maaseudulla, jotkut asuvat, yrittävät ja viljelevät maata.

On väärin, jopa turmiollista, käsittää maaseutu yksipuolisesti. Erilaisten maaseutujen
olemassaolon tunnistaminen ja tunnustaminen muuttaisi ehkä käsitystä, jonka mukaan
kaupunkialueet elättävät taantuvia maaseutualueita.
Pohjois-Karjalan erilaisilla maaseutualueilla asuu vajaat 82 000 ihmistä, mikä on noin puolet
maakunnan väestöstä. Pohjois-Savon väestöstä 38 % asui maaseutualueilla (2019) ja Pohjois-Savon
työpaikoista 26 % sijaitsi maaseutualueilla (2017).

Sitran tutkimuksen mukaan (2021) maaseutupoliittisen puheen osuus pienenee 2000-luvun loppua
kohti tultaessa ja samanaikaisesti maaseutumainintojen
absoluuttinen määrä lehdissä laskee. Tarkoittavatko tulokset sitä, että maaseutupolitiikka on pudonnut kauas päivänpoliittisen asialistan kärkisijoilta?

On huomattava, että maaseudulla asuvilla, yrittäjillä ja maanviljelijöillä on oma merkittävä itseis- ja
lisäarvonsa. Maaseudulla – luokitellaanpa se millä luokittelulla tahansa – asuu, yrittää ja viihtyy
edelleen immeisiä. Täällä me asumme, perustuslain suomalla oikeudella, ja aiomme asua
edelleenkin. Maaseutu pitää yhdistää erityisesti sanoihin energiatuotanto, hiilinielu,
huoltovarmuus, ruokaturva, työvoima, turvallisuus.

Vahva maaseutupolitiikka ja päätösten maaseutuvaikutusten arviointimenetelmän (MVA) käyttö
päätöksen teossa varmistaa maaseutuyhteisöjen oikeudenmukaisen kohtelun politiikassa, pitää
maamme asuttuna ja mahdollistaa siellä hyvän elämän, asumisen ja yrittämisen. Maaseudun
elinvoimaisuus ei ole vain tasa-arvokysymys vaan koko Suomen elinvoimakysymys, ja yhä enemmän
korostuva turvallisuuskysymys. Nämä eri tekijät kietoutuvat väkevästi toisiinsa ja ovat olennaisia
osia koko Suomen menestystekijöistä.