
Miksi järjen ääntä ja suunnanmuutosta tarvitaan?
Koronan ensimmäinen aalto – järkytys, kauhistus ja lock down, sisälle suojautuminen. Kadut hiljenivät. Toinen korona-aalto. Hei perään hyökkäyssota – tämä ei voi olla mahdollista! Ulkomaan kauppa Venäjälle romahti, energiakriisi iski, inflaatio alkoi nousta, hinnat nousivat, ostovoima väheni. Raja-aitoja rakennetaan. Maanviljelyn ja yritystoiminnan kannattavuus syöksyi rajusti alaspäin. Hyvinvointialueet lähtevät toimintaan vuoden 2023 alusta raskaasti alijäämäisinä. Kuntien taloudet sakkaavat ja valtio velkaantuu jatkuvasti- helmikuun lopussa 2023 valtionvelkaa oli 144 miljardia euroa. Asukasta kohden velkaa oli 25 810 euroa (syysuun lopussa 2022 velkaa oli 24.449 euroa / asukas). Vertailun vuoksi Ruotsin valtion velkaa on alle 40% bruttokansantuotteesta, läntiselle teollisuusmaalle olemattoman vähän, kun taas Suomella suhteellista velkaa on tuplasti enemmän. Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden taloudelliset puskurit ja liikkumavarat ovat siis, lievästi sanottunakin, olemattomia.
Suunnanmuutos poliittisen apuvälineen mahdollistamana
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja yhteisten asioiden eteen tekemistä. Puoluepolitiikasta puhutaan silloin, kun politiikan tekemisen taustalla ovat erilaiset ideologiat tai arvot, joiden kautta politiikkaa tehdään. Kristillisdemokraatit tekevät politiikkaa, joka nimensäkin mukaan perustuu kristillisiin arvoihin ja demokratiaan, kansan valtaan.
Kukaan ei pysty tekemään kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotakin. Kristillisdemokraatit ovat julkaisseet useita suunnan muutosta ehdottavia kannanottoja; ensimmäisenä SOTEn korjaussarja– ehdotuksen koskien SOTEn rahoitusmallia ja taloutta, toisena julkaistiin Huoltovarmuuspaketti– ehdotus, jossa yleisperiaatteemme on: Mitä tärkeämpi tuote tai tarvike on elämän, turvallisuuden ja arjen sujuvuuden kannalta, sitä paikallisempaa ja varmempaa sen tuotannon tulee olla. Muita KD:n ohjelmia, kuten Vaihtoehtobudjetti ja Yrittäjyyspaketti- ohjelmat löydät tästä.
Tutustu Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliohjelmaan.
Tutustu myös näihin julkaisuihin:
VIDEOT:
On järjetöntä, jos hyvinvointivaltiossa ei pääse hoitoon: https://fb.watch/juxOEhKWvI/
On järjetöntä, jos ei ole varaa käydä töissä: https://fb.watch/juxR85l1mP/
On järjetöntä luopua kotimaisesta ruoantuotannosta: https://fb.watch/juxIyUGudA/
Suunnanmuutoksessa palataan perusarvojen ja perusasioiden äärelle, niiden asioiden äärelle, jotka tuottavat kaikille Suomessa asuville hyvän elämän mahdollisuuden. Tänä aikana tarvitsemme erityisesti yhteisten asioiden tekemistä sekä elämänmyönteistä uskon ja toivon politiikkaa. Sitä me Suomen Kristillisdemokraatit teemme ja sitä me tarjoamme koko Suomelle.
Ella Kärki
Kristillisdemokraatti, kansanedustajaehdokas, yrittäjä, maaseudun asukas, valkosipulien viljelijä Nurmeksesta
Savo-Karjalan vaalipiiri
Vastaa