Vaaliuurna on luotia vahvempi.
Abraham Lincholm.


Onko meillä toimiva ja turvallinen kunta jossa asua, elää ja yrittää?
Onko meillä tasavertaiset hyvinvointipalvelut myös reuna-alueiden asukkaille?
Toimitaan yhdessä, että näin on - kaikkien puolesta eikä ketään vastaan!
Yritystoiminta luo lisäarvoa kansantaloudelle, valtiolle ja kunnille. Ilman yrittäjyyttä ei ole verotuloja joita jakaa valtion ja kuntien eri toimintoihin. Kuntien elinvoiman perusta syntyy yrittämisestä ja työpaikoista. Lähes 40 vuoden yrittämisen perusteella tästä olen varma:
Yrittäjyys kantaa Suomea!
Ellan vaalilupaus
Muistan mistä olen kotoisin,
sillä olen saanut maaseudulta jykevän kasvu- ja arvoalustan
ja elän ja yritän Pohjois-Karjalan maaseudulla nytkin.
Puolustan ja edustan ihmisiä, joilta ei kysytä ja joita ei kuunnella.
Olen maaseudun immeisten puolestapuhuja.
Olen yritystoiminnan, erityisesti perhe- ja mikroyrittäjyyden puolestapuhuja.
Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme, perheet jotka kasvattavat lapsemme, vanhukset
– he jotka ovat maamme rakentaneet – heistä on pidettävä huolta.Otan selvää ennen kuin olen jotain mieltä.
En kalastele henkilökohtaista, vaan alueemme ja immeisten hyvinvointia ja menestystä.
Puolustan totuutta, tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Olen lojaali ja luotettava. Rehellisyys maan perii.
Arvoni ovat: Koti, uskonto ja isänmaa – mikä voisi olla parempaa!Uskon hyvään Suomeen ja teen rivakasti töitä sen eteen Nurmeksessa ja Pohjois-Karjalassa!
Osa vaalikoneista on julkaistu.
Tässä minun YLEn HYVINVOINTIALUE-vaalien vastaukset.
Vaalilupaukset olikin vaalikoneessa vain yhdessä kohdassa, joten hyvinvointialueen kohdallakin lukee kuntavaalien vaalilupaukset! Videosta ja muista vastauksista kuitenkin löytyy ajatukseni hyvinvointilauetta koskevista ajatuksistani. Kiusallista, mutta vastauksia ei voi enää muokata.
Osa vaalikoneista on julkaistu.
Tässä minun YLEn KUNTAvaalien vastaukset.
Ella kuntavaalien ehdokkaana
Mitä Nurmeksessa pitäisi laittaa kuntoon?
1. Yrittäjyys, yritystoiminta ja työpaikat ovat tärkeitä kaikkien kunnan asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Elinvoiman ja yrittäjyyden ekosysteemi-mallinnus. Yhteisöllisyyttä, yritteliäisyyttä ja kokeilukulttuuria enemmän.
2. Koulurauha ja oppiminen myös eritysopetusta tarvitseville turvattava sekä opettajien jaksaminen turvattava.
3. Luottamushenkilöiden ja virkamiesten sekä kuntalaisten avoin ja säännöllinen yhteydenpidon kehittäminen.
Tulisiko Nurmeksen asettaa yläraja peruskoulun opetusryhmien koolle?
Kyllä - ylisuuret ryhmät eivät palvele oppilaita, opettajia eikä yhteiskuntaa.
Pitäisikö kirjasto muuttaa itsepalvelukirjastoksi, jotta Nurmes voi säästää henkilöstön palkkakuluista?
Päinvastoin. Henkilökohtaista palveluaikaa / aukioloaikaa pitää lisätä - kirjastoilla on erittäin tärkeä rooli, ei vain lainaamisen ja paikalla lukemisen/musiikin kuuntelun vuoksi, vaan sillä edistetään yhteisöllisyyttä, ihmisten välistä kohtaamista, kulttuuria ja sivistystä ym.
Onko Nurmeksen tuettava matkailua muita elinkeinoja voimallisemmin?
Mielestäni ei, Nurmes on tukenut matkailua runsaasti vuosien aikana - tämän hetken päätoimijalla taitaa olla omaakin rahaa millä kehittää toimintaansa. Pienet matkailuyritykset ovat eri asia, heidän tukeminen olisi ok.
Pitäisikö Nurmeksen, Juuan ja Lieksan ryhtyä valmistelemaan kuntaliitosta?
Mielestäni ei. Olen edelleen sitä mieltä, että suuruuden ekonomia ei tuo säästöjä, vaan reuna-alueiden heikkenemistä. Yhteisten palvelujen tuottaminen sopimusperusteisesti, esim. Pielisen altaan elinvoimapalvelut, asumiseen / tulomuuttoon liittyvät markkinointitoimet ym. olisivat järkevämpi vaihtoehto.
Ella aluevaaliehdokkaana
Mitä hyvinvointialueellasi pitäisi laittaa kuntoon?
1. Henkilöstön riittävyys, jaksaminen ja osaaminen turvattava.
2. Palveluverkoston toimivuus ja kattavuus turvattava kaikkialla hyvinvointialueen reuna-alueillakin.
3. Palvelusetelijärjestelmän kehittäminen eri ikäryhmille
4. Palvelutuotannon painopisteen suuntaaminen pienyrittäjävetoisten palveluiden suuntaan (lähipalvelut kunniaan)
5. Uusien toimintamallien kehittäminen (vrt. Etelä-Savo)
Pitääkö hyvinvointialueellasi päästä kiireettömään hoitoon perusterveydenhuollossa kahdessa viikossa niinkuin aikaisemmin (nykyisin 3 kk)?
Kyllä, olen jokseenkin samaa mieltä. Mitä pitempi odotusaika hoitoon pääsemisessä on, sitä vaikeammaksi sairastuneen tilanne kehittyy ja sitä kalliimmaksi hoitokustannukset kasvavat.
Pitäisikö julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuja alentaa?
Kaikkien hoitoon pääsy on turvattava, maksujen alentaminen on tarpeellista erityisesti pienituloisille.
Pitäisikö nuorten päästä mielenterveyspalveluihin ilman ajanvarausta hyvinvointialueellasi?
KYLLÄ!
Mielenterveys on paitsi henkilökohtaista myös yhteiskunnallista. THL:n tekemien kouluterveyskyselyiden mukaan yläkoululaiset, lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat voivat huonommin kuin ennen. Kelan mukaan jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö. Nuorten tilanne käy yhteiskunnalle kalliiksi. Työeläkeyhtiö Elon mukaan työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä on kasvanut jo toista vuotta peräkkäin. Yhtenä syynä on mielenterveysoireilu ja se, että ihmisten ongelmat syvenevät ruuhkautuneen terveydenhuollon hoitojonoissa. Elo kertoo myös, että alle 34-vuotiaat miehet hakivat työkyvyttömyyseläkettä mielenterveysperusteella 30 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Ilman toisen asteen tutkintoa jäävä nuori maksaa yhteiskunnalle noin 295 000 euroa. Nuorten pahaan oloon pitäisi puuttua jo sen alkumetreillä ja purkaa sen taustalla olevia rakenteita kuten lapsiperheköyhyyttä, eriarvoisuutta, ongelmien ja traumojen ylisukupolvisuutta, alkoholismia.
Onko hyväksyttävää, että asuinpaikka vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden saatavuuteen?
Ei tietenkään asuinpaikka saa vaikuttaa saako samat palvelut kuin esim. kaupunkikeskustassa asuvat. Outo ajatus. Perustuslain vastainen. Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on potilaslain mukaan oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon sekä siihen liittyvään kohteluun. Hyvään hoitoon ja kohteluun liittyvät esimerkiksi hoidon laatu, potilasturvallisuus, yhdenvertaisuus ja henkilöstön ammattitaito ja osaaminenJokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on potilaslain mukaan oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon sekä siihen liittyvään kohteluun. Hyvään hoitoon ja kohteluun liittyvät esimerkiksi hoidon laatu, potilasturvallisuus, yhdenvertaisuus ja henkilöstön ammattitaito ja osaaminen. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Perustuslaki. Ja niin kauan kun maksamme samat verot , niin kauan samat palvelut on tuotettava myös maaseudun asukkaille.
Pitäisikö omalääkäri-mallista aloittaa nopeasti kokeilu?
Miksi ei kokeiltaisi? Saataisiin kokemuksia ja asiakaspalautetta. Näkemykseni on, että ihmisten luottamus palvelujen tuottajaan (hyvinvointialue), hoidon laatu vahvistuisivat, hoitokustannukset pienenisivät ja ihmisten ahdistuneisuus (ja pelko hoitoon pääsystä) vähenisi tällä kokeilulla.
Mitäs jos ajateltais toisin?
Äänestä yrittäjää
A) Kunnat ja alueet tarvitsevat nyt päättäjiä, jotka näkevät mahdollisuuksia siellä, missä on haasteita.
B) Yrittäjät ovat tottuneet luomaan kasvua ja kehittämään palveluita olosuhteista riippumatta.
C) Yrittäjät näkevät muutoksessa mahdollisuuden, ongelmassa ratkaisun. Koska yrittäjä ajattelee toisin.
Miksi valtuustoihin tarvitaan toisinajattelijoita:
A) Toisinajattelija näkee kunnan ja hyvinvointialueen mahdollisuudet ja kääntää ne yhteiseksi menestykseksi.
Toisinajattelija tekee enemmän vähemmällä. Yrittäjät tietävät, miten rajallisilla resursseilla saavutetaan parempia tuloksia.
B) Toisinajattelija ei pysähdy esteisiin, vaan etsii uusia tapoja päästä tavoitteisiin. Aina tämä ei suinkaan tarkoita läpi harmaan kiven -mentaliteettia, joskus sen harmaan kiven voi ihan vain kiertää ja jatkaa matkaa.
C) Toisinajattelija kantaa vastuun päätöksistään. Vastuu työntekijöistä, asiakkaista ja yhteisöstä on yrittäjälle arkipäivää.
KD Nurmeksen vaalikauden avajaiset 15.2.2025
Vaalikauden avajaisia vietettiin leppoisissa tunnelmissa. Kävijöitä oli päivän mittaan 80 henkeä. Sari Essaya selvisi hyvin ”piinapenkissä” hänelle esitetyistä kysymyksistä. Paikalla olivat Nurmeksen ehdokkaat Anne, Marko, Arto, Merja, Ella ja Juuan ehdokas Marja-Liisa. Nurmeksesta kuvasta puuttuvat Maritta, Erkki ja Eine.





